Virran viemää

Olimme taas perinteisessä STADIA:n tutoreiden elokuvaillassa, joka järjestettiin tällä kertaa Bulevardilla (eipähän tarvinnut lähteä neljällätoista kohti vanhaa viertotietä, missä elokuvat perinteisesti on katsottu). Turoreiden leffaillan elokuvan päättää aina Tutorjaosto, jonka jäsen minäkin olen ollut, ja elokuva on aina lastenohjelma, yleensä vielä piirretty. Tällä kertaa valinta kohdistui elokuvaan Flushed Away (Virran Viemää, imdb). Elokuvan animointi ei ollut genrensä parasta, mutta menevä ja reipas juoni pelasti tarpeeksi. En ole mikään elokuvakriitikko, joten tyydyn vain suosittelemaan ja toteamaan, että hauska elokuva oli.

IMG_2158

Sanotaan että ihmisen käyttäytyminen peilaa ihmistä itseään. Jos tätä miettii yhtään syvällisemmin, niin asiahan on väistämättä näin. Ihmisen ajattelu lähtee ihmisestä itsestään. Ihminen toimii ajatuksiensa johdosta ja toiminta on käyttätymistä. Täten siis ihmisen käyttäytyminen heijastaa henkilöä itseään. Olen henkilökohtaisesti taipuvainen valitsemaan helpot ratkaisut mikäli asia koskee omaa itseäni ja olen tietoisesti pyrkinyt päästä tästä turvallisesta tavasta eroon. Olin heittänyt elokuvan lopputekstien aikana, että voisimme lähteä Boot Hilliin yhdelle. Koska kukaan ei osoittanut vankkumatonta halua lähteä mukaan, poistuin kotiin ymmärryksessä, ettei kukaan olisi lähtenyt juomaan muutamaa huurteista. Päästyäni kotiin ystäväni Tuikku ilmoittaa puhelimitse olevansa jo baarissa ja ihmettelee poissaoloani.

Puin siis ulkovaatteeni takaisin päälle ja lähdin kävelemään kohti Lönnrootinkatua, teko joka olisi todenäköisesti jäänyt vielä vuosi sitten tekemättä, vaikka puhelimen soitosta kesti alle kymmenen minuuttia kävellä Boot Hillin ovesta sisään tiskille. (Yksi ydinkeskustassa asumisen eduista ;) Vietinkin vielä mukavan tunnin ystävieni seurassa ja tutustuin uusiin tutoreihin, mikäs sen mukavempaa.